Oletko huomannut, miten paljon meidän päässämme oikein puhutaan?
Siis ihan jatkuvasti.
Jos siellä olisi kokoushuone, niin voin kertoa, että kahvia kuluisi ja puheenvuorot venyisivät. 😄
Yksi ääni muistuttaa, mitä pitäisi tehdä.
Toinen kertoo, mitä muut mahtavat ajatella.
Kolmas on huolissaan siitä, että joku loukkaantuu.
Ja neljäs huikkaa jostain takarivistä, että eihän nyt noin voi tehdä!
Siinä sitä sitten yritetään elää omaa elämää, kun pään sisäinen kokous on täydessä vauhdissa.
Eikä puheenjohtajasta ole tietoakaan.
Mutta hetkinen… kuka siellä oikein puhuu?
Kuvitellaan ihan tavallinen tilanne.
Olet päättänyt, että tänään otat vähän omaa aikaa. Keität kupin kahvia, nostat jalat ylös ja ehkä luet kirjaa.
Ihana ajatus.
Mutta juuri kun olet asettumassa mukavasti, alkaa tuttu ääni:
”Eikö sinun pitäisi ensin siivota?”
No niin. Siinä meni ensimmäinen hörppy. Sitten toinen ääni jatkaa:
”Ei kai sitä nyt keskellä päivää voi vain istuskella.”
Ja kolmas lisää vielä varmuuden vuoksi:
”Mitä muutkin ajattelisivat?”
Muut?
Ketkä muut?
Naapurin Marjattako, joka ei edes tiedä, että istut sohvalla? 😄
Ja silti siinä saattaa käydä niin, että kahvi jäähtyy ja sinä nouset tekemään jotain, mitä et oikeastaan halunnut tehdä.
Ihan vain siksi, että joku ääni päässäsi oli sitä mieltä.
Kaikki ajatuksemme eivät ole omiamme
Tämä on minusta yksi elämän mielenkiintoisimmista oivalluksista. Me kannamme mukanamme valtavasti ajatuksia, käsityksiä ja uskomuksia, joita olemme kuulleet vuosien varrella.
Vanhemmilta. Opettajilta. Sukulaisilta. Ystäviltä. Yhteiskunnalta.
Moni niistä on varmasti ollut hyödyllinenkin. Mutta osa on voinut jäädä mieleemme niin vahvasti, että olemme alkaneet pitää niitä totuuksina.
”Kunnon ihminen tekee aina parhaansa.”
”Ei saa olla itsekäs.”
”Ensin työ, sitten huvi.”
”Mitä muutkin sanovat?”
Ja kas kummaa, kohta meillä on kokonainen sääntökirja siitä, millainen meidän pitäisi olla. Vaikka kukaan ei ole kysynyt, haluammeko edes pelata näillä säännöillä.
Entä jos et uskoisikaan kaikkea, mitä ajattelet?
Ajattele sitä hetki.
Mitä jos jokainen mieleesi putkahtava ajatus ei olisikaan totta?
Mitä jos se olisi vain vanha tuttu lause, jonka olet kuullut niin monta kertaa, että se tuntuu omaltasi?
Vähän kuin radio, joka on jäänyt soimaan samalle kanavalle vuosikymmeniksi.
Ja sinä olet kuunnellut sitä niin kauan, ettet ole tullut ajatelleeksi vaihtaa kanavaa.
Mutta kaukosäädinpä onkin sinulla. 😉
Sinä voit pysähtyä ja kysyä:
”Hetkinen. Onko tämä oikeasti minun ajatukseni?”
”Uskonko minä tähän enää?”
”Miltä elämäni näyttäisi, jos en ajattelisi näin?”
Eikä sinun tarvitse heti tietää vastausta.
Joskus jo kysymys avaa jotain.
Se pieni, oma ääni
Kaiken sen sisäisen puheensorinan keskellä on myös sinun oma äänesi.
Se ei välttämättä huuda kovimpaan ääneen.
Se saattaa kuiskata jotain ihan yksinkertaista:
”Minä haluaisin kokeilla.”
”Tämä tuntuu minusta hyvältä.”
”En oikeastaan halua mennä.”
”Entä jos tekisinkin toisin?”
Mutta sitten sisäinen kokousväki aloittaa taas.
”Ei onnistu!”
”Liian riskialtista!”
”Mitä siitäkin tulee!”
Ja oma pieni ääni jää helposti kaiken sen alle.
Siksi minusta on niin ihanaa, kun ihminen alkaa vähitellen tunnistaa, mikä on hänen omaa ajatustaan ja mikä vain vuosien varrella mukaan tarttunutta.
Siinä on jotain vapauttavaa.
Ei tarvitse enää väitellä jokaisen päässä vierailevan mielipiteen kanssa.
Voi vain todeta:
”Ai, sinä taas. Kiitos näkemyksestä, mutta tällä kertaa päätän itse.” 😄
Pieni kokeilu tähän päivään
Seuraavan kerran, kun huomaat ajattelevasi, että sinun pitäisi tehdä jotain, pysähdy hetkeksi.
Älä vielä tee mitään.
Kysy vain:
”Kuka niin sanoo?”
Ja sitten toinen kysymys:
”Mitä minä itse haluaisin?”
Siinä voi olla aluksi yllättävän suuri ero.
Ehkä huomaat, että haluatkin levätä.
Ehkä haluat sanoa ei.
Ehkä haluat tehdä jotain ihan uutta, vaikka et vielä tiedä, miten se onnistuu.
Tai ehkä haluat juoda sen kahvisi rauhassa, vaikka tiskialtaassa odottaisi kokonainen lautasten sukukokous. ☕😄
Maailma tuskin kaatuu siihen.
Ja jos kaatuu, niin ainakin ehdit juoda kahvisi lämpimänä.
Kenen elämä tämä oikeastaan on?
Minusta yksi kauneimmista asioista on se hetki, kun ihminen huomaa, ettei hänen tarvitse elää kaikkien muiden ajatusten mukaan.
Että hän saa ajatella itse.
Valita itse.
Ja löytää ihan oman tapansa olla tässä maailmassa.
Ei siksi, että muiden ajatukset olisivat vääriä.
Vaan siksi, että sinunkin ajatuksillasi on merkitystä.
Joten jos päässäsi alkaa tänään taas se tuttu kokous, voit ihan lempeästi kiittää osallistujia.
Ja ilmoittaa, että kokous on päättynyt.
Puheenjohtaja lähtee nyt elämään omaa elämäänsä. 💗
Lämmöllä,
Tiina
Ilonsäde ✨
