Meillä naisilla on suuri tarve jakaa ja olla lähellä toista. Olemme usein sosiaalisia auttajia ja nautimme vuorovaikutuksesta toisen kanssa. Haluamme aidosti kehittää itseämme ja olemme valmiita laittamaan itsemme likoon. Joskus lopputulos on se, että samalla raadamme itsemme puhki, poikki ja pinoon.
Toisaalta olemme aristokraattisia, harkittuja ja sensuellimaisia gaselleja, mutta vanhat rakenteet vaikuttavat meissäkin yhä. Mielemme on saattanut aikojen saatossa luoda tietyn rajallisen kaavan itsestämme.
Olemme monipuolisia hauskanpitäjiä. Huumori ja idearikkaus ovat voimavaramme, emmekä enää suostu toteuttamaan naiseuden perinteistä roolia. Kapinahenki nostaa päätään, jos joku yrittää alistaa meitä pyykinpesijöiksi tai kahvinkeittäjiksi. Arjen vastuiden ja velvollisuuksien sekä omien luovien energioiden ja inspiraatioiden toteuttamisten tasapainottelu vaatii lujuutta ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Hyvä ME!
Joskus järkeistämme asioita liikaa ja olemme turhan varovaisia, vaikka sisäinen lapsemme haluaisi olla spontaani, leikkimielinen, hassutella ja hullutella. Puemme jalkaamme betonisaappaat tai kätkeydymme harmaisiin kaapuihin, vaikka haluaisimme näyttää rock-tähdiltä ja heittäytyä hankeen tekemään lumienkeleitä. Pelkäämme – mutta mitä? Vanhasta tunne-energiasta nousee ankaruus ja syyllisyys itseämme kohtaan. Olemme päättäneet elää illuusiokuplassa. vaikka sisäinen lapsemme haluaa puhkaista tuon typerän kuplan rikki. Haluamme pois omalta mukavuusalueeltamme samalla kun kuitenkin pysymme paikallamme.
Toisaalta meillä on vahva sisäinen maailma. Aistimme ympäröivää maailmaa jopa niin herkästi, että usein luulemme toisten olotiloja omiksemme. Meissä virtaa jumalainen herkkyys, ihanuus ja taianomaisuus. Haluamme tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, antaa vanhoille peloille kyytiä ja tehdä tilaa aidolle rakkaudelle.
Olemme haavoittuvaisia ja tiedostamme elävämme upeaa transformaation aikaa. Elämänkokemuksemme on tuonut lisää rohkeutta ja tiilimuurit ympärillämme murtuvat ja auringon lämpimät valonsäteet pääsevät paistamaan meille kaikille uutta aikaa. Olen omassa voimassani -lause kaikuu sisällämme. Oman kauneutemme ja jumalallisuutemme uudelleen sisäistäminen on ajankohtaista, sillä jokainen solumme haluaa hioutua kauniisti säteileväksi tietoisuuden timantiksi.
Kutsun sinut mukaan Epävarmuudesta varmuuteen 5 päivän maksuttomaan haasteeseen!

