Pyhää, ikuista valoa

Hohtavan Valkoisen Helmen hoito on ikuista puhtainta valoa. Se on itsessään hyvin vankkaa sekä vahvaa ja siksi hyvin rakastavaa ja lempeää. Se on hyvin koossapitävää valoa, siksi se tukee ja vahvistaa, antaen rohkeutta, iloa ja kaikkea sitä mitä tarvitset matkalla takaisin oman kauniiseen sydämesi lähteeseen ja sielusi yhteyteen.

Puuttuuko sinulta kosketus omaan voimaasi?

Sinun tulisi uskoa omaan sielun voimaasi, sillä se on tärkein käyttöönotettava kykysi, juuri tässä hetkessä. Sielun voimasi lisäksi on tärkeää muistaa myös läsnäolemisen taito, sillä se opettaa elämään rakkaudessa avaten sydämen siten, että se tule enää sulkeutumaan – sillä läsnäolo on rakkautta.

Sielut ovat samanarvoisia

Kaikki sielut ovat keskenään samanarvoisia, valoa tulvillaan, ja yhtä Luojan, korkeimman ja puhtaimman luomisvoiman kanssa.

Sielut eivät tunne erillisyyttä. Hohtavan Valkoisen Helmen hoito™ vapauttaa ja uudistaa sinua muistamaan tuon aidon ja kauniin yhteyden, sielusi puhtaaseen valoon. On aika muistaa todellinen olemuksesi sekä löytää sisäiset kyvyt ja taidot, joita sinulla on.

Miksi hoito on hyvin merkityksellinen ja vaikuttava?

  • Pyhä Rakkaus on korkeinta ja puhtainta valoa ja se muodostaa elämääsi ns. punaisen langan tai johtotähden, jota sinun on helppo seurata
  • Sinun on tärkeä saada kokemuksia siitä, että olet äärettömän rakastettu juuri sellaisena kuin olet
  • Sinun on välttämätön saada tuntea, että Pyhä Rakkaus rakastaa sinua pyyteettömästi, aina ja joka hetki. Sinun ei tarvitse raataa saadaksesi rakkautta. Kärsimysten aika on ohitse. (Olemme luomassa uudenlaista inhimillisyyden kulttuuria maailmaan)
  • Hoidon aikana rakkaus sisälläsi kasvaa ja sinun yhteytesi maan keskipisteeseen voimistuu ja sinä itse kykenet löytämään aidon rakkauden lähteen sisältäsi
  • Hoidon tarkoitus on antaa sinulle pyhää ja ikuista hohtavan helmen valkoista elämän voimaa ja vapauttaa sinut kärsimystiestä
  • Kun tilaat hoidon, saat myös Hohtavan Valkoinen Helmi -oppaan, sydämesi valoon. Opas on rakkaudella luotu sinulle. Mikään muu ei ole niin tärkeää kuin se, että rakkautesi itseäsi kohtaan voimistuu ja löydät sisältäsi pyhän valosi, tuon taianomaisen kauniin valosielun, joka sinä todellisuudessa olet

Opas sisältää sinua voimistavia tehtäviä ja harjoituksia. Aito, puhdas rakkaus on pyhää ja siksi niin ihmeellistä ja voimallista. Jokainen, joka antautuu sen voimaan, saa rohkeutta tehdä elämäänsä merkityksellisiä muutoksia, ilolla. Muistathan, että kärsimysten aika on ohitse.

Mitä hoidon aikana tapahtuu?

Hoito on hyvin yksilöllinen, sillä pyhä ikuinen valo hoitaa sinua laajasti ja syvälle, solutasolle asti.

Saatat tuntea olevasi yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Saat pyyteetöntä ja rakkaudellista hoitoa, jonka myötä tulet pala palalta tiedostamaan, miten me kaikki olemme oikeasti yhtä. Meidän jokaisen sisällä on tuo hohtavan valkea helmi, joka on aika kutsua näkyviin. Antaa sen valaista elämämme uudenlaiseen, korkeampaan taajuuteen.

Tulet kokemaan tämän selkeytenä sekä tilana, jossa puhdas rakkaus on ympäröinyt sinut äärettömällä rakkaudellaan, uudistaen sinua juuri sinulle parhaimmalla tavalla – sinun korkeammaksi parhaaksesi. Mitä muuta hohtavan valkea ikuinen valo voisi tehdäkään, kuin hoitaa jokaista soluasi ja uudistaa DNA -koodisi pyhään rakkauteen.

Sinusta pidetään hyvää huolta, sillä pyhä valo suojelee, siunaa ja rakastaa sinua rajattomasti, joka hetki, aina ja kaikkialla.

Miksi vastaanottaisit hoidon?

Sinun sielullasi on niin paljon annettavaa. Sinun on tärkeä saada ilmaista itseäsi aidosti, vapaana ja täydesti.

Hohtavan Valkoisen Helmen hoito™ vapauttaa sinua pelkoon perustuvista energioista, kuten uskomusjärjestelmistä sekä negatiivisista ajatuksista, joita me kaikki olemme vastaanottaneet. Hoidon ydin on antaa sinulle voimaa, jotta valosiipesi saavat kasvaa. Tämän tapahduttua muiden ihmisten pelot eivät enää estä sinua etenemästä tai ilmaisemasta itseäsi. Ongelmat kehossasi tai henkisessä tilassasi johtuvat usein siitä, että muiden ihmisten alitajunta on vaikuttanut sinuun. Kaikki tällaiset haasteet putoavat luonnollisella tavalla pois, kun sielusi valo saa ilmetä jokaisena päivänä.

Sinun on tärkeä saada lisää itseluottamusta, vahvuutta, voimaa ja pulppuavaa iloa, jolloin tulet huomaamaan miten valtava määrä enkeleitä sekä Taivaassa että maassa on tukenasi, jokaisena hetkenä sinua vahvistaen. He sanovat sinulle: ”Katso itseäsi, katso millainen upea valo-olento sinä olet.”

Sinun ei tule enää asettaa itseäsi alttiiksi negatiivisesti sävyttyneiden persoonien voimalle. Sinun sisälläsi on pyhää, ikuista valoa ja nyt on oikea aika saada sinut muistamaan se.

Miksi kanavoin ja välitän hohtavan valkoista rakkauden valoa?

On ilo saada tuoda ja välittää jumalallista valoa maailmaan. Meidän kaikkien olisi aika muistaa se pyhä kullanhohtoinen, valkean helmen hohtava valo sisällämme, taivaassa sekä maassa.

Elämme upean muutoksen kynnyksellä, jossa meitä herätellään korkeampaan tietoisuuteen ja värähtelyyn. On täydellinen aika lähteä toteuttamaan Luojan, ikuisen pyhän valon, suurta suunnitelmaa. Kun olemme sulautuneet korkeampaan olemuspuoleemme, joka on ankkuroitunut Kristustasolle, olemme vapaita olemaan aito itsemme, ilman ulkopuolista manipulointia. Olemme myös vapaita toteuttamaan rakkauteen perustuvaa maailmaa, ensin omassa elämässämme ja siten myös kokonaisvaltaisemmin maailmassa.

Pyhä Kristustietoisuus

Välittämäni Kristustietoisuus omaa syvän olemuksen, joka on kauniilla tavalla uudistavaa ja sydämen tietoisuutta aukaisevaa. Se on täynnä pyhää totuutta, joka aukeaa niille, jotka kykenevät tai haluavat sen vastaanottaa. Osa meistä ihmisistä lukee kirjaimia ja osa meistä lukee kirjainten takana olevaa henkeä.

Sydän yhdistää meitä ja mieli on se, joka luo erillisyyden harhaa maailmaan. Sydämet ovat samalla tasolla aina ja iankaikkisesti. Kukaan meistä ei ole toisensa yläpuolella.

Hohtavan Valkoisen Helmen hoito on aina sinun korkeammaksi parhaaksi:
Sinuun virratetaan pyhää, puhdasta rakkautta, joka lämmittää, uudistaa ja puhdistaa sekä tuo sydämeesi maailman kauneinta, lempeintä ja pyyteettömintä hohtavan valkoista ja kullan hohtoista valoa.

Sinun kaunis valo-olemuksesi aktivoidaan kauniilla ja lempeällä tavalla vapaata tahtoasi kunnioittaen. Sinulla on valta valita mitä sinä elämääsi haluat ja toivomme sinun aina käyttävät vapaata tahtoa itsesi hyväksi. Tärkeintä on saada sinut tiedostamaan, minkälaisessa olotilassa sinä itse haluat elää ja olla?

Hohtavan Valkoinen Helmen hoito on pyhää ikuista valoa

Rakkaiden asiakkaiden palautteita:

Tiinan kosketus on äärettömän pehmeää ja pyyteetöntä. Se tuntuu äidilliseltä ja siksi niin rakastavalta ja turvalliselta. Olen saanut Tiinan välittämää pyhää rakkautta myös energiateitse, kaukohoitona ja se todella kulkeutuu solutasolle asti.Riitta

Olen ollut monien energiahoitajien hoidossa, mutta Tiinan välittämä hoito on erilaista. Se tuntuu pehmeältä ja turvalliselta, tunnen palaavani kotiin. Sitä tunnetta olen etsinyt koko ikäni. – Raija

Kuka minä olen?

Minulla on pitkä henkinen tie takanani. Tiedostan maskuliini- ja feminiinienergian ilmenemisen maan päällä sekä miten niiden tasapainotila löydetään omasta itsestä.

Lapsesta asti olen tehnyt yhteistyötä ilon, valon ja rakkauden enkelten kanssa ja toiminut rakkauden kanavana maailmassa monin erilaisin tavoin. Minulla on lapsesta asti ollut näkijän- ja parantajankyky. Vanhempana myös tietäjän kyky. Olen myös selväkuuloinen ja -tuntoinen.

Tiedostan maailmankaikkeuden olevan sydämessäni ja ehkä juuri siksi rakastan kaikkea elollista. Sydämeni suuri ilo on saada välittää sinulle korkeinta tietoa tämän hoidon ja oppaan kautta.

Olet ilolla ja pyhällä rakkauden valolla tervetullut  mukaan. Tulet saamaan ikuisen puhtaan valon uudistavaa rakkautta elämääsi ja arvokkaan oppaan, jotta sinun sielusi valo saa ilmentää itseään vapaana ja vapaasti.

Uusi vuotemme 2019 tulee olemaan Onnellisuuden vuosi ja siksi tämä ainutlaatuinen hoito kanavoidaan jokaisen kuukauden ensimmäinen päivä. Seuraava hoito välitetään 1.2.2019.

Hoito antaa sinulle hohtavan valkoista ja kullanhohtoista pyhää valoa, joka uudistaa sinua solutasolta asti ja aktivoi sinut muistamaan pyhyyden sisälläsi.

HOITOPAKETTIIN KUULUU myös rakkaudella valmistettu opas, jotta sinun on helpompaa pysyä omassa kauniissa energiassasi ja löytää tie kauniiseen sydämesi valoon.

Kiitollisena, Tiina

Hohtavan Valkea Helmen hoito kanavoidaan 1.2.2019

Tarkoitus on auttaa sinua parhaalla mahdollisella tavalla astumaan UUTEEN vuoteen 2019 sydäntäsi ja sieluasi kuunnellen.

Hoidon vaikutus alkaa useimmilla heti sen tilattua, vapaata tahtoa kunnioittaen. Tilauksen jälkeen saat tilausvahvistuksen sekä vastaanotto – ohjeet hoitoon. Hoidon voit ottaa vastaan sinulle sopivana ajankohtana, paikasta riippumatta.

Antamaasi sähköpostiin sinulle lähetetään myös rakkauden Hohtavan Valkea Helmi – opas, sydämesi valoon (pdf-tiedosto)

IHANA LAHJAIDEA ystävällesi, kumppanillesi ja tietenkin sinulle itsellesi. 

Voit varata tämän hoitopaketin 4.2.2019 saakka

Päivä(t)

:

H(s)

:

Minuutti(a)

:

Second(s)

Pin It on Pinterest