Mielikuvituksen valtava voima – kuinka muutat väsyttävät ajatuskuvat voimaa antaviksi ( + Tee unelmistasi totta -tehtäväkirja)

Olen ollut lapsesta asti hyvin herkkä aistimaan muiden energioita sekä tuntemaan kanssakulkijoiden olotiloja. Jos näin esimerkiksi ontuvan ihmisen tai eläimen, huomasin pian ontuvani itsekin. Tunsin helposti kanssakulkijan surun, kärsimyksen, sydämen haavat ja myös ilon, rakkauden ja onnellisuuden. 

Kannoin mukanani ajatuskuvia muiden ihmisten kärsimyksistä ja oma kehoni väsyi. Kehoni pyrki viestittämään siitä erilaisin tulehduksin kehossani. Useimmiten tulehdukset olivat hengitystietulehduksia. Olin hengittänyt kärsimystä ja kehoni ei kestänyt kantaa sitä määräänsä enempää…  

Ymmärsin, että minun on tärkeä oppia kohottamaan energioita sekä oppia tunnistamaan minua ympäröivä energiamaailma.

Tulemalla tietoiseksi päivittäisistä ajatuksistasi ja tunteistasi, ymmärrät miten paljon sinäkin pystyt itse vaikuttamaan omaan olotilaasi. Seuraava mielikuvaharjoitus auttaa sinua tiedostamaan ajatuksesi laadun.

 
Sinun kotiosoitteesi -mielikuvaharjoitus

Tässä haluan hiukan herätellä sinua kuuntelemaan mikä on ajatusenergian tasolla katuosoitteesi. Onko se Onnelantie tai Rauhankuja vai Uhrilanpolku tai Menneisyydenmutka?

Rentoudu

Sulje silmäsi hymyssä suin ja visualisoi itsesi kävelemään kotikatuasi pitkin kohti ulko-oveasi.

Tarkkaile

Tarkkaile ympäristöäsi: onko katu kaunis ja vehreä, hyvin hoidettu ja iloa tuottava vai töröttääkö sen varrella kuolleita puita ja unohtuneita romuja? 

Kohtaa

Kohtaa ympäristösi kaikilla aisteilla: mieti, miltä ajatustesi kotikatu tuoksuu, mitä ääniä siellä kuuluu ja millainen tunnelma siellä on?

Tule tietoiseksi

Jos näet ja koet kotikadullasi jotain raskasta tai epämiellyttävää, pysähdy ja tule tietoiseksi niistä. Tämän jälkeen ala muuttamaan ympäristöäsi positiiviseksi.

Sinulla on VALTA!

Muista, olet ajatuksissasi ja sinulla on siellä valta! Istuta kuihtuneiden kukkien tilalle uusia ja rasvaa ja maalaa nariseva portti, vaihda vinkuva valitus lintujen lauluun!

Askel askeleelta

Kun kuljet vähitellen kohti kotioveasi, paranna / muuta ympäristöäsi tarpeen mukaan askel askeleelta. 

Portti ajatuksiisi 

Kun vihdoin pääset ovelle, tarkkaile sitä erityisen huomaavaisesti. Mistä materiaalista ovi on tehty, missä kunnossa on sen kahva, millainen kynnysmatto on, onko ovessa ikkuna ja jos on, onko se ehjä ja kirkas? Tee kaikkesi kaunistaaksesi kotiovesi, sillä se on portti ajatuksiisi ja tunteisiisi – se säteilee energiaa ympäristöönsä ja kutsuu myös luokseen samanlaista energiaa!

Ajatusenergiasi osoite

Lopuksi kiinnitä huomio nimikylttiin. Siinä lukee ajatusenergiasi osoite. Mitä siinä sanotaan? Haluaisitko muuttaa osoitteen? Arvaa mitä: saat niin tehdä! Pyyhi pois menneisyyteen tai negatiivisuuteen liittyvät mielikuvat ja keksi itsellesi uusi osoite, sellainen, mistä SINÄ pidät. 

Anna ovivalosi palaa kutsuvana

Tee oveen kaunis nimikyltti ja huolehdi vielä, että ovivalosi palaa kirkkaana ja kutsuvana.

Nauti työstäsi

Lopuksi astu sisään ovesta ja käänny ovensuusta katsomaan, millaisen työn olet tehnyt. Upea sinä! Voit aina palata takaisin kotikadullesi siivoamaan risut pois ja istuttamaan uusia kukkia. Se on sinun pihasi ja olemassa vain sinua varten, anna mennä, hulluttele ja hassuttele mielesi mukaan!

Halutessasi voit jatkaa matkaa myös sisätiloihin ja tutkia ja uudistaa ajatusenergiasi taloa huone huoneelta. Varaa kuitenkin harjoitukselle paljon aikaa ja muista kirjoittaa, millaisia ajatuksia, tunteita ja mielikuvia huoneet sinussa herättivät, mitä eri huoneet haluavat kertoa sinulle intuitiivisesti hyvinvoinnistasi?

Ajattele aina ja kaikkialla minkälainen on se energia, jossa sinä viihdyt ja pyri virittäytymään siihen energiaan. Tämä auttaa sinua löytämään elämääsi sinua parhaiten kohottavat energiat sekä tietoisuuden, jota voit jakaa eteenpäin!

Opettele samaistumaan ja yhdistymään ihanimpaan olemukseesi. Siihen olemukseesi, joka valitsee sinulle parhaimmat ajatukset, reaktiot, tunteet, toiveet, unelmat ja Universumin runsauden. 

Sinua rakastaen,

Tiina

 

TEE UNELMISTASI TOTTA -tehtäväkirja

Tehtäväkirjan avulla sinä mm.:

 Opit keskittymään itseesi ja omiin tarpeisiisi.

 Selkeytät minkalaisia ovat sinun kauniin sydämesi unelmat.

 Tiedostat, miksi sinun on tärkeä oppia rakastamaan itseäsi ja loistamaan kaunista valoasi.